Elävän musiikin säätiö ELMU sr APURAHAHAT
Elävän musiikin säätiön ELMU sr:n vuoden 2026 apurahahaku aukeaa 20. huhtikuuta
Apurahat 2026
Lepakko-säätiö jakaa tänä vuonna 70 000 euroa livemusiikin edistämiseen.
Tänä vuonna haluamme tukea erityisesti elävän musiikin klubien ja muiden pienten keikkapaikkojen sekä konserttijärjestäjien toimintaa myöntämällä 35 000 euroa lämppäribändien liksojen maksamiseen. Klubit ja muut keikkapaikat voivat hakea 1000-3000 euron suuruista rahoitusta keikkojen toisen esiintyjän palkkaamiseksi. Tämä lisää elävän musiikin uusien tekijöiden esiintymismahdollisuuksia ja yleisön ja esiintyjien kohtaamisia. Rahoituksen käyttö selvitetään kirjallisesti listaamalla ne esiintyjäryhmät, jotka säätiön tuella on voitu buukata ja maksaa.
Toinen 35 000 euroa jaetaan jo tuttuun tapaan muun konserttitoiminnan edistämiseen sekä koulutuksen järjestämiseen tai kouluttautumiseen.
Kategoriat
LÄMPPÄRIBÄNDIN LIKSOJEN MAKSAMINEN
Rahoitusta voi hakea livekeikkojen kakkosesiintyjän palkkion maksamiseen.
Apurahoja ei myönnetä äänityksiin, kuvauksiin tai laitteiden ostamiseen.
KONSERTTIOTIMINTA
Säätiörahaa voi hakea esimerkiksi live-konserttien järjestämiseen, konserttien sarjaan tai festivaalitoimintaan. Hakija voi olla tapahtuman järjestäjä tai esiintyjätaho itse. Apurahoja ei myönnetä äänityksiin, kuvauksiin tai laitteiden ostamiseen.
KOULUTUS
Elävän musiikin säätiöltä voi hakea myös apurahaa kouluttamiseen ja kouluttautumiseen. Tukisummat on suunnattu esimerkiksi oman ammattitaidon kehittämiseen tai tiedon jakamiseen, muun muassa seminaarien, ammatillisen opetuksen ja kurssien muodossa. Apurahoja ei myönnetä äänityksiin, kuvauksiin tai laitteiden ostamiseen.
Hakuaika on 20.4.–3.5.2026
Apurahapäätökset julkaistaan säätiön sivuilla 22.5.2026